Veli-Pek­ka Kel­lo­nie­mi

Mark­ku Van­ha­la, 80, asuu ke­sät puo­li­son­sa Ee­va-Lii­san, 74, kans­sa su­ku­ti­lal­laan Kot­kan Kor­ke­a­kos­kel­la. Tila on ol­lut su­vun omis­tuk­ses­sa kes­key­tyk­set­tä vuo­des­ta 1722 al­ka­en eli ta­san 300 vuot­ta.

– Olen tääl­lä yh­dek­säs Van­ha­la suo­raan ale­ne­vas­sa pol­ves­sa. En­sim­mäi­nen oli Pek­ka Mi­kon­poi­ka Van­ha­la, joka tuli tän­ne heti ison­vi­han jäl­keen.

Van­ha­lan ti­luk­sil­la on asut­tu ai­na­kin vuo­des­ta 1551 saak­ka, jol­loin pai­kal­la oli Mart­ti Jaa­kon­po­jan talo. Noin sata vuot­ta myö­hem­min vuon­na 1640 pai­kal­la asui vii­pu­ri­lai­nen ter­va­kaup­pi­as Tön­ne Böis­man. Sen jäl­keen ti­luk­sil­la on pi­det­ty ma­ja­ta­loa, joka toi­mi myös kä­rä­jä- ja ni­mis­mie­hen­ta­lo­na isoon­vi­haan as­ti, jon­ka ajan tila oli tyh­jil­lään.

– Van­ha­la toi­mi ma­ja­ta­lo­na vie­lä isä­ni nuo­ruu­des­sa. Isä­ni vei il­ta­ju­nal­ta tul­leet kaup­pa­mat­kus­ta­jat ja muut vie­raat aa­mul­la he­vo­sel­la eteen­päin ai­na Hein­lah­teen saak­ka, jos­sa kus­ki ja he­vo­set vaih­det­tiin.

Van­ha­la nimi tu­lee sii­tä, et­tä tila on Kor­ke­a­kos­ken van­hin.

Saunakammarin seiniä koristaa vanhat työkalut.

Täl­lä het­kel­lä ti­lal­la on kol­me ra­ken­nus­ta: na­vet­ta, ait­ta ja pää­ra­ken­nus. Ny­kyi­nen pää­ra­ken­nus on puo­let al­ku­pe­räis­tä pie­nem­pi, sil­lä ai­ka­naan oli ta­pa­na, et­tä ta­lon hir­ret saa­tet­tiin ja­kaa vel­jes­ten kes­ken siir­tä­mäl­lä puo­li ta­loa toi­sel­le ton­til­le.

– Näin kävi tääl­lä­kin 1800-lu­vun al­ku­puo­lel­la, jol­loin puo­let pää­ra­ken­nuk­ses­ta vie­tiin naa­pu­ri­ton­til­le, jos­sa se on edel­leen pys­tys­sä.

Ny­kyis­ten ra­ken­nus­ten tark­kaa ra­ken­ta­mis­vuot­ta ei tie­de­tä, mut­ta pää­ra­ken­nus on val­mis­tu­nut vuon­na 1878 eli en­nen Kot­kaan tul­lut­ta rau­ta­tie­tä, joka val­mis­tui 1890.

– Al­ku­pe­räi­nen rau­ta­tie­lin­jaus meni tur­han lä­hel­tä tont­tia, jo­ten sitä hie­man siir­ret­tiin, et­tei se ihan nurk­kaan tul­lut. On­han se vie­lä­kin niin lä­hel­lä, et­tä ju­nat tä­ri­syt­tä­vät ta­loa.

Ti­lan van­hin ra­ken­nus lie­nee na­ve­tan hel­la­huo­ne ja ka­ma­ri, jois­ta on ai­ka­naan teh­ty sau­na ja vers­taa­na toi­mi­nut as­kar­tu­pa.

– Siel­lä isä­ni kor­ja­si kai­ken tar­vit­ta­van ja ra­ken­si uut­ta mm. le­lu­ja, huo­ne­ka­lu­ja ja ik­ku­noi­ta. Ny­kyi­sin tila toi­mii sau­na­na ja tak­ka­huo­nee­na. Hel­la­huo­nees­sa oli ai­ka­naan vuok­ra­mie­hiä muun mu­as­sa jat­ko­so­dan jäl­keen, vaik­ka vil­pois­ta on var­maan tal­vel­la ol­lut.

Sikala on muuttunut kokoushuoneeksi.

Van­ha­lat ot­ti­vat ta­lon ke­sä­a­sun­nok­seen vuon­na 2000.

– Jäin tuol­loin eläk­keel­le ja aloin re­mon­toi­maan ta­lon si­sä­puol­ta. Olen le­vyt­tä­nyt sei­niä, ta­pe­toi­nut ja maa­lan­nut. Olen myös kun­nos­ta­nut van­ho­ja huo­ne­ka­lu­ja, jot­ka tu­li­vat ta­lon mu­ka­na, ker­too Ee­va-Lii­sa.

Lap­suu­den­ko­din huo­ne­ka­lu­jen ja säi­ly­nei­den le­lu­jen­kin kes­kel­lä on viih­tyi­sää.

– Kyl­lä ne lap­suu­den asi­at tul­vah­ta­vat tääl­lä vä­lil­lä mie­leen, joi­tain kolt­to­si­a­kin tuli teh­tyä. Eni­ten on jää­nyt mie­leen kui­ten­kin se, et­tä maan­vil­je­li­jä­van­hem­pien per­hees­sä lap­ses­ta as­ti teh­tiin kaik­kia maa­ta­lou­den ke­sään kuu­lu­via töi­tä: kär­rä­sin pie­ne­nä ai­na kak­si viik­koa pui­ta lii­te­riin, kit­kin ja olin hei­nä- ja pel­to­töis­sä. Isän kans­sa käy­dyt kes­kus­te­lut su­vun asi­ois­ta muis­tu­vat myös usein mie­leen, ker­too Mark­ku.

Jos emän­tä on hoi­ta­nut si­sä­puo­len, niin isän­tä on puo­les­taan kun­nos­ta­nut jon­kin ai­kaa kyl­mä­nä­kin ol­leen ra­ken­nus­ten ul­ko­puol­ta muun mu­as­sa kai­va­mal­la sa­de­ve­si­vie­mä­rit.

– Sau­na oli en­sim­mäi­nen re­mont­ti­koh­de, sil­lä sen kat­to oli ro­mah­ta­mai­sil­laan. Täy­sin kun­nos­tet­tu na­vet­ta toi­mi yri­tyk­se­ni toi­mi­ti­la­na kym­me­ni­sen vuot­ta. Nyt sii­nä on ti­laa ko­kouk­sil­le ja juh­lil­le.

Pää­ra­ken­nus on lii­tet­ty vesi- ja vie­mä­ri­verk­koon.

– Ai­em­min ei ol­lut si­sä­ves­saa­kaan, to­te­aa Ee­va-Lii­sa.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten ta­lon pe­rus­tuk­set paa­lu­tet­tiin, kos­ka sa­vi­maal­la rau­ta­tien vie­rel­lä si­jait­se­va ra­ken­nus oli Mar­kun mu­kaan ju­nien tä­ri­näs­tä va­jon­nut.

– Pel­ko­na oli, et­tä ros­si­poh­ja ot­tai­si sa­veen kiin­ni.

Ra­ken­nuk­sis­sa on teh­ty joka vuo­si jo­tain.

– Se on osa mei­dän ke­sän­viet­to­am­me et­tä tääl­lä puu­has­tel­laan. Vii­me ke­sä­nä kaa­di­tim­me huo­no­kun­toi­sia pi­ha­pui­ta. Nyt niil­lä voi­daan läm­mit­tää ta­loa, Mark­ku ker­too.

Ra­ken­nus­ta käy­dään läm­mit­tä­mäs­sä tal­vel­la­kin päi­vit­täin Kot­kan­saa­ren ”tal­vi­a­sun­nos­ta” kä­sin.

– Jos läm­pö­ti­la las­kee al­le vii­den as­teen saan kau­ko­val­von­nal­la hä­ly­tyk­sen.

Pää­ra­ken­nuk­ses­sa on noin 120 ne­li­ö­tä. Ylä­ker­ras­sa on pari huo­net­ta ja au­la, ala­ker­ras­sa sy­dän­muu­ri, jon­ka ym­pä­ril­lä on kak­si huo­net­ta ja keit­tiö. Olo­huo­nee­seen on asen­net­tu li­säk­si tak­ka.

Näitä kottikärryjä on Markku Vanhala lapsena työnnellyt.

Puu­has­te­lua Van­ha­loi­den ti­luk­sil­la riit­tää, vaik­kei maan­vil­je­lyä siel­lä enää har­ras­te­ta­kaan, sil­lä ul­ko­na on puu­tar­haa ja nur­mik­ko­a­kin on 4000 ne­li­ö­tä ajet­ta­va­na.

– Is­tu­tet­tu­am­me ko­ti­pel­lon ym­pä­ril­le te­ri­jo­en­sa­la­via al­koi­vat jot­kut ky­lä­läi­set kut­sua sitä ase­man­puis­tok­si, nau­raa Ee­va-Lii­sa.

Van­ha­loil­la on kak­si ty­tär­tä ja vii­si las­ten­las­ta. Py­syy­kö tila su­vun hal­lus­sa vie­lä tu­le­vai­suu­des­sa?

– Em­me tie­dä mitä ta­lol­le mei­dän jäl­keen ta­pah­tuu, mut­ta his­to­ria jat­kuu. Olem­me kun­nos­ta­neet ta­lon ja pi­ha­ra­ken­nuk­set ny­ky­ai­kaan van­haa kun­ni­oit­ta­en. Ei me ol­la las­ket­tu, pal­jon­ko ra­haa tä­hän on men­nyt, sil­lä kaik­ki on teh­ty rak­kau­des­ta, to­te­a­vat Van­ha­lat.