Ul­la-Mai­ja Sie­vi­nen

Hir­vi­kos­ke­lai­nen maan­vil­je­li­jä ja Ky­men­laak­son mei­je­rin au­ton­kul­jet­ta­ja Ed­vard Kot­ti­la kuu­lui vuon­na 1917 pe­rus­tet­tuun Sip­po­lan suo­je­lus­kun­taan. Oli vuo­si 1918, ja suo­je­lus­kun­ta­lai­set rik­koi­vat rau­ta­tei­tä Poh­jois-Ky­men­laak­sos­sa es­tääk­seen pu­na­kaar­ti­lais­ten ete­ne­mis­tä.

Kot­ti­las­ta tuli si­säl­lis­so­dan en­sim­mäi­nen pyh­tää­läi­suh­ri. Hä­net van­git­tiin ja am­mut­tiin ju­nas­sa mat­kal­la Kot­kas­ta Kou­vo­laan.

Pyh­tääl­lä syn­ty­nyt, ul­ko­maan vuo­sien­sa jäl­keen Kot­kas­sa asu­va kan­san­ter­veys­tie­teen sekä tai­teen mais­te­ri San­na Lön­n­fors on teh­nyt to­del­li­sen kult­tuu­ri­työn. Hä­nen kir­jan­sa Pyh­tää si­säl­lis­so­das­sa (Reu­na 2020) on lä­hes 400-si­vui­nen tie­to­pa­ket­ti ajois­ta ja ta­pah­tu­mis­ta, jois­ta hy­vin pit­kään ol­tiin vai­ti.

Kir­jas­sa si­säl­lis­so­dan jär­kyt­tä­vät ta­pah­tu­mat esi­tel­lään yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti. Lu­ki­jal­le voi tul­la yl­lä­tyk­se­nä se, et­tä mo­net, sit­tem­min ta­pe­tut, pu­nai­sik­si tai val­koi­sik­si lei­ma­tut ih­mi­set oli­vat ajau­tu­neet näi­hin lei­rei­hin muis­ta­kin kuin aat­teel­li­sis­ta syis­tä, jot­kut pa­ko­tet­tui­na, vel­voi­tet­tui­na tai nä­län ja köy­hyy­den aja­mi­na.

Ih­mi­set ovat tä­män kir­jan kes­ki­ös­sä. Pyh­tääl­lä oli tuol­loin 5000 asu­kas­ta, ja teks­tis­sä esiin­tyy noin 700 ni­meä. Mo­net ih­mi­set ovat saa­neet ta­ri­nan­sa kir­jaan. Tä­män päi­vän lu­ki­jat löy­tä­vät siel­tä var­mas­ti su­ku­lai­si­aan.

San­na Lön­n­fors löy­si tut­ki­mus­työs­sään myös iso­vaa­rin­sa Kaar­lo Lind­for­sin ta­ri­nan. Hän oli työ­vä­en­jär­jes­tö­jen joh­to­mie­hiä, mut­ta vas­tus­ti vä­ki­val­lan­te­ko­ja. Stock­for­sin teh­taan omis­ta­jaa Len­nart Baum­gart­ne­ria ja isän­nöit­si­jä Ge­org Lars­so­nia osoi­tet­tiin jo aseil­la Tam­mi­jär­ven jääl­lä, kun Lind­fors tuli pai­kal­le ja es­ti sur­ma­työt.

Huh­ti­kuus­sa 1918 sak­sa­lai­set mars­si­vat Pyh­tään mai­den läpi mat­kal­laan Ky­min­lin­naan. Kun hei­dät tor­jut­tiin, he pe­rään­tyi­vät sa­maa tie­tä.

Pu­nais­ten an­tau­tu­mi­seen joh­ta­nei­ta vii­mei­siä Ah­ven­kos­ken tais­te­lu­ja lu­kuun ot­ta­mat­ta Pyh­tääl­lä ei si­säl­lis­so­das­sa tais­tel­tu. Pyh­tää­läi­set tais­te­li­vat muun mu­as­sa Kot­kas­sa Ky­min­lin­nas­sa, Män­ty­har­jul­la ja Luu­mä­el­lä.

Pyh­tää­läi­siä val­koi­sia vie­tiin so­dan ai­ka­na Kou­vo­laan pu­nais­ten te­loi­tus­kes­kuk­seen, ja kot­ka­lai­sia val­koi­sia sur­mat­tiin Pyh­tään kir­kon­ky­läs­sä­kin. Muu­ta­mia pyh­tää­läi­siä pu­nai­sia am­mut­tiin so­dan jäl­keen ko­ti­kun­nas­sa, ja vie­lä use­am­pi sai sur­man­sa Lo­vii­sas­sa. Pu­na­van­ki­lei­reil­le jou­tui sa­to­ja pyh­tää­läi­siä.

San­na Lön­n­for­sin omas­sa elä­mäs­sä si­säl­lis­so­dan muis­tot ovat ai­na ol­leet läs­nä. Kir­jan­sa hän on­kin omis­ta­nut si­säl­lis­so­das­sa ja sen jäl­ki­mai­nin­geis­sa kuol­leil­le su­ku­lai­sil­leen.

Pyh­tää­läi­nen An­ton Falk ki­teyt­ti myö­hem­min mo­nien aja­tuk­set: kai­kis­ta kol­mes­ta so­das­ta, jos­sa hän oli ol­lut mu­ka­na, vuo­den 1918 sota oli kaik­kein jul­min.