Tei­ja Pii­pa­ri

Meri-Cafe Kris­ti­nan pit­kä­ai­kai­nen yrit­tä­jä Kris­tii­na Kur­ki, 60, emän­nöi viik­ko sit­ten sun­nun­tai­na vii­meis­tä päi­vää kah­vi­laan­sa Ma­re­ta­riu­min vuok­ra­lai­se­na Kot­kan Sa­po­kas­sa.

It­ku­päi­vä­hän sii­tä tuli.

Ei­kä ih­me, sil­lä vä­ki­sin­kin sil­mäs­tä hana au­ke­aa, jos on ta­ka­na an­toi­sa vii­den­tois­ta vuo­den ura kah­vi­lan pi­tä­jä­nä iha­nil­le asi­ak­kail­le.

Nyt Kur­ki on an­sai­tuil­la va­pail­la ja kah­vi­la kiin­ni. Ei lo­pul­li­ses­ti, sil­lä sen ovet avau­tu­vat jäl­leen 1. hei­nä­kuu­ta. Sil­loin uu­sik­si ovat men­neet niin nimi kuin yrit­tä­jä­kin.

Si­ni­sel­tä tai­vaal­ta po­rot­taa au­rin­ko. On läm­min, jopa kuu­ma. Lo­kit kir­ku­vat ja et­si­vät suu­pa­laa. Kris­tii­na ”Tii­na” Kur­ki ja Mia Han­nus si­ris­te­le­vät sil­mi­ään ja oi­ko­vat au­rin­ko­la­se­jaan. Pak­ko lait­taa au­rin­ko­ras­vaa, Han­nus to­te­aa, is­tah­taa alas te­ras­sin tuo­lil­le ja ra­vis­taa au­rin­ko­suo­ja­pul­loa.

On muu­ta­ma päi­vä en­nen yrit­tä­jien vah­din­vaih­toa, ja olo her­käs­sä – mo­lem­mil­la.

– Mi­täs va­paa­her­ra? tut­tu asi­a­kas­rou­va huu­te­lee Kur­jel­le.

– En mie vie­lä ole! Vas­ta sun­nun­tai­na, Kur­ki huu­taa ta­kai­sin.

– Onks hai­kee­ta?

– Just it­keä pil­li­tän!

Kyy­ne­leil­tä ei voi vält­tyä, vaik­ka pää­tös luo­pua kah­vi­las­ta ja al­kaa pi­tää ”vuo­sien pi­tä­mät­tä jää­nei­tä lo­mia” on har­taas­ti suun­ni­tel­tu ja odo­tet­tu.

– Aah! huo­kaa Kur­ki ja al­kaa kui­vaa sil­mä­kul­maan­sa. – Oon täl­lai­nen. Kun alan vol­lot­ta­maan, ei sii­tä tule lop­pua.

– Ota Tii­na täs­tä ne­nä­lii­na, Han­nus ojen­taa huo­maa­vai­ses­ti.

Kah­vi­la me­ren­ran­nal­la on ol­lut Ha­mi­nas­sa syn­ty­neen ja vuo­des­ta 2008 Kot­kas­sa asu­neen Mia Han­nuk­sen, 37, haa­ve jo jon­kin ai­kaa. Toi­veen to­teu­tu­mi­nen nyt­käh­ti mu­ka­vas­ti eteen­päin vin­kin myö­tä, et­tä Kris­tii­na Kur­ki voi­si ol­la luo­pu­mas­sa kah­vi­la­toi­min­nas­taan Kot­kan Sa­po­kas­sa.

– Muis­tan aja­tel­lee­ni, et­tä se oli­si­kin ihan si­ka­hy­vä paik­ka, Han­nus ker­too. – Sa­po­kas­sa kul­kee ih­mi­siä, sekä pai­kal­li­sia et­tä tu­ris­te­ja, ja joka ta­pauk­ses­sa Ma­re­ta­rium tuo vi­li­nää ja ve­tää vä­keä sa­de­päi­vi­nä­kin.

Mia Han­nus on yrit­tä­jä­nä vii­des­sä täy­tet­tyi­hin lei­piin kes­kit­ty­väs­sä Sub­way-pi­ka­ruo­ka­ra­vin­to­las­sa. Ket­ju­ra­vin­to­lois­ta nel­jä on Ky­men­laak­sos­sa: Kot­kas­sa Pa­saa­tin ja Ju­mal­nie­men kaup­pa­kes­kuk­sis­sa sekä Kou­vo­las­sa Ve­tu­rin ja Mans­kin kaup­pa­kes­kuk­sis­sa. Lap­sia on kak­si Eri­ka, 8, ja Aman­da, koh­ta 5. Tyt­tö­jen isä, Jyri Han­nus, me­neh­tyi pari vuot­ta sit­ten 39-vuo­ti­aa­na äkil­li­seen sy­dän­koh­tauk­seen.

– Jyri on syy, mik­si ha­lu­an me­ren­ran­nal­le. Mi­nun on pak­ko saa­da työ­ni paik­kaan, jos­sa voin hen­git­tää, meri on mi­nul­le te­ra­peut­ti­nen ym­pä­ris­tö. Vuo­si sit­ten et­sin paik­kaa Sa­po­kas­ta tai Kan­ta­sa­ta­mas­ta, ja nyt se tuli vas­taan ikään kuin tar­jot­ti­mel­la, Han­nus jak­saa yhä ih­me­tel­lä.

Ajatus kahvilasta luopumisesta alkoi muhia hiljalleen ajatuksissa, Kristiina Kurki kertoo. Mia Hannus iloitsee mahdollisuudesta tehdä työtä meren läheisyydessä.

Kris­tii­na Kur­ki on läh­töi­sin Po­ris­ta, mut­ta koti on ol­lut Kot­kas­sa jo 50 vuot­ta. Uraa ra­vin­to­la-alal­la on ker­ty­nyt 45 vuo­den ajal­ta.

– Olen suu­rin piir­tein tou­huil­lut läpi kaik­ki Kot­kan ra­vin­to­lat sport­ti­pu­be­ja ja vas­taa­via lu­kuun ot­ta­mat­ta. Olin 15-vuo­ti­as, kun aloit­te­lin Kot­kan klu­bil­la. Olin siel­lä 15 vuot­ta. Kris­ti­na Crui­se­sil­la työs­ken­te­lin vii­si vuot­ta, omaa ruo­ka­ra­vin­to­la Ham­le­tia pi­din niin ikään vii­si vuot­ta. Ha­mi­nan Pur­si­seu­ran ra­vin­to­las­sa­kin eh­din yrit­tää. On­ko­han se muu­ten enää ole­mas­sa, tie­dät­kö, hän ute­lee Han­nuk­sel­ta.

Ma­re­ta­riu­min yh­tey­des­sä ole­van kah­vi­la­toi­min­nan Kur­ki ker­too os­ta­neen­sa ”va­hin­gos­sa lät­kä­pe­li­mat­kal­la Lap­peen­ran­nas­sa”. Kau­pit­te­li­ja­na oli yk­si sil­loi­sis­ta omis­ta­jis­ta.

– Jus­si sa­noi bus­sis­sa, et­tä kah­vi­la oli­si niin mun paik­ka, mut­ta en heti in­nos­tu­nut. Mi­nul­la oli sii­hen ai­kaan työ Kar­hu­lan Ho­vis­sa emän­tä­nä.

Asia jäi kui­ten­kin mie­leen kai­her­ta­maan, ja koh­ta jo kaup­pa­kir­jat al­le­kir­joi­tet­tiin.

Mia Han­nus teki Sub­way-ket­ju­ra­vin­to­loi­ta mie­hen­sä Jy­rin kans­sa. En­si­kos­ke­tus Su­biin tuli vuon­na 2008 yh­tei­sel­lä lo­ma­mat­kal­la USA:n Ka­li­for­ni­as­sa.

– Se oli Jyri kun in­nos­tui, et­tä mik­sei täl­lais­ta ole Kot­kas­sa. Ko­to­na hän al­koi ot­taa sel­vää asi­ois­ta, ky­syi läh­den­kö mu­kaan, ja pian jo olim­me­kin kou­lu­tus­mat­kal­la Jen­keis­sä. En­sim­mäi­sen Sub­wa­yn ava­sim­me jou­lu­kuus­sa 2009 Pa­saa­tis­sa.

Uu­si kah­vi­la tu­lee työl­lis­tä­mään Han­nus­ta pal­jon, ja siel­lä hän ha­lu­aa mah­dol­li­sim­man pal­jon ol­la­kin, me­ren lä­hei­syy­des­sä. Ky­men­laak­son Sub­way-ra­vin­to­lois­taan hän ei kui­ten­kaan ole luo­pu­mas­sa.

– Ei­kä Sa­po­kan pai­kas­ta ole tu­los­sa Sub­wa­y­ta, hän pai­not­taa. – Sub­wa­yt ovat ket­ju­ra­vin­to­loi­ta, jois­sa teh­dään asi­at tie­tyl­lä ta­val­la. Kah­vi­las­sa taas mi­nul­la on iso va­paus teh­dä vä­hän niin kuin ha­lu­an. Olen sii­tä ko­vin in­nois­sa­ni.

– Tätä asi­ak­kaat ovat mi­nul­ta ky­sel­leet­kin, et­tä tu­lee­ko täs­tä nyt sit­ten Sub­way, Kris­tii­na Kur­ki myön­tää.

Vaik­ka Han­nus ai­koo­kin ol­la pal­jon uu­des­sa kah­vi­las­saan, hän tie­tää pi­ka­ruo­ka­paik­ko­jen­sa pyö­ri­vän mal­lik­kaas­ti osaa­van hen­ki­lö­kun­nan voi­min.

– Ja on ihan mah­ta­vaa, et­tä Tii­nan rau­tai­nen hen­ki­lö­kun­ta jat­kaa kah­vi­las­sa.

Muu­ten on muu­tok­sia tu­los­sa ka­lus­tei­ta ja ni­meä myö­ten.

– Kah­vi­las­ta tu­lee Cafe Me­ri­sy­dän. Sik­si, et­tä meri aut­taa sy­dän­su­rui­hin ja tuo iloa sy­dä­meen, Mia sa­noo.

-Olen saanut paljon vinkkejä ja ohjeita Kristiinalta, iloitsee Mia Hannus. Kristiina Kurki on luvannut olla jatkossakin tukena, jos häneltä neuvoa haluaa kysyä.

Han­nus ja Kur­ki ei­vät tun­te­neet en­tuu­des­taan, mut­ta vain vii­si mi­nuut­tia sa­man pöy­dän ää­res­sä riit­ti sii­hen, et­tä olo oli kuin oli­si tun­net­tu ai­na.

– Mia on niin hel­pos­ti ty­kät­tä­vä, kiit­te­lee Kur­ki.

– Tii­nan kans­sa löy­tyi no­pe­as­ti yh­teys. Mei­dän ei tar­vit­se edes pu­hua kun jo tie­däm­me, mitä toi­nen ajat­te­lee, Han­nus jat­kaa.

Lii­ke­toi­min­ta­kau­pois­ta kak­sik­ko al­koi pu­hua ke­vät­tal­vel­la. Ni­met pa­pe­rei­hin lai­tet­tiin ke­sä­kuus­sa.

– Kaup­pa­ti­lan­tees­sa Mia ot­ti mi­nua kä­des­tä, pu­ris­ti ja al­koi it­keä. Ky­syin, et­tä mitä se sinä it­ket, mi­nun­han se pi­täi­si!

– Tun­teet oli­vat pin­nas­sa. Niin suu­ria asi­oi­ta oli sii­nä het­kes­sä me­neil­lään. Puo­li­son me­neh­ty­mi­ses­tä voi sel­vi­tä ja ar­ki jat­kua, mut­ta kyl­lä­hän Jyri kul­kee tuos­sa koko ajan rin­nal­la, ja se tun­tuu hy­väl­le, Han­nus jut­te­lee.

Rin­nal­la on ol­lut vii­me vuo­den lo­pul­ta as­ti myös mies, joka – ku­ten Jy­rin ta­pauk­ses­sa ai­ka­naan – vei het­kes­sä ja­lat al­ta.

– Nyt mi­nul­la on taas ol­ka­pää, jota vas­ten tu­keu­tua. Us­kon, et­tä ajan myö­tä olo al­kaa hel­pot­taa, et­tei ole enää niin ras­kas­ta.

Fii­lik­set ovat hai­ke­at ja asi­ak­kai­ta jää ikä­vä, Kris­tii­na Kur­ki sa­noo. Toi­saal­ta vii­mei­set 15 vuot­ta ovat ol­leet hy­vin si­to­vaa ai­kaa, ei­kä va­pail­le ja lo­mil­le ole tah­to­nut jää­dä ai­kaa. Kesä on se­son­kia, ja sil­loin on pi­tä­nyt ol­la ai­na töis­sä.

– Olen an­ta­nut kaik­ke­ni, hän myön­tää. – Olo­ni on myös hel­pot­tu­nut, kos­ka vii­mei­set puo­li­tois­ta vuot­ta oli­vat ko­ro­nan ta­kia rank­ko­ja.

– Mal­tat­ko­han jää­dä vie­lä eläk­keel­le, Mia Han­nus heit­tää vä­liin ja hy­myi­lee.

Kur­ki nau­raa, et­tä tuo­ta sa­maa on epäil­lyt moni muu­kin:

– No mi­täs teet seu­raa­vak­si, on mi­nul­ta ky­sel­ty. Nyt pi­dän pi­tä­mät­tö­mät ke­sä­lo­mat. Sen jäl­keen teen jo­tain, jos hu­vit­taa.

Kur­ki asuu Kot­kan Lan­ki­las­sa. Puo­li­so Pek­ka on jo eläk­keel­lä, vaik­ka te­kee­kin yhä töi­tä – tai ai­na­kin jo­kin re­mont­ti on ko­to­na me­neil­lään, Kris­tii­na Kur­ki mai­nit­see. Ai­kui­set lap­set ovat maa­il­mal­la, syk­syl­lä syn­tyy en­sim­mäi­nen lap­sen­lap­si, poi­ka.

– Mi­nus­ta tu­lee mum­mu, Kur­ki rie­muit­see.

Hän iloit­see myös pa­ris­kun­nan ve­nees­tä, jos­ta on nyt ai­kaa naut­tia.

– Suu­rin haa­vee­ni täl­le ke­säl­le on, et­tä pää­sen ve­sil­le rau­has­sa. Ei­kä niin ku­ten tä­hän as­ti, et­tä is­tun ve­nees­sä pu­he­lin kou­ras­sa. Ja Po­riin täy­tyy men­nä su­ku­lai­siin. Olen lu­van­nut vii­mei­set 15 vuot­ta käy­dä, mut­ta en ole eh­ti­nyt.

Kris­tii­na Kur­ki ha­lu­aa vie­lä näin leh­ti­ar­tik­ke­lin vä­li­tyk­sel­lä toi­vot­taa kii­tok­set asi­ak­kail­leen ja hen­ki­lö­kun­nal­leen kai­kis­ta yh­tei­sis­tä vuo­sis­ta.

– Il­man tei­tä ei oli­si ol­lut mei­tä, hän sa­noo.

Ja pyyh­kii sil­mä­kul­mi­aan.

Kah­vi­la Me­ri­sy­dä­men edus­tal­la Kot­kan Sa­po­kas­sa on ke­säl­lä lu­vas­sa muun mu­as­sa Kot­ka Rock’n blues -ta­pah­tu­ma 3. hei­nä­kuu­ta kel­lo 12–20.