Veli-Pek­ka Kel­lo­nie­mi

Toi­mit­ta­ja kävi ko­kei­le­mas­sa en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sään kar­tin­gia. Kou­vo­la Kar­ting Cen­te­ris­sä on ai­van hil­jat­tain pro­fii­lil­taan uu­sit­tu rata, jo­ten ei muu­ta kuin ajo­haa­la­rit nis­kaan ja ky­pä­rä pää­hän.

Yrit­tä­jä Pet­te­ri Reds­ven an­taa pi­kai­set oh­jeet 6,5 he­vos­voi­maa tuot­ta­van 200-kuu­ti­oi­sen me­no­pe­lin oh­jas­ta­mi­seen, mikä on läh­tö­koh­tai­ses­ti help­poa, kos­ka lait­tees­sa ei ole kuin jar­ru- ja kaa­su­pol­jin sekä rat­ti, vaih­tei­ta ei ole.

– Älä pai­na yh­tä ai­kaa jar­rua ja kaa­sua, Reds­ven neu­voo.

Noin 250 met­riä pit­kä rata on täyn­nä tiuk­ko­ja mut­kia, jo­ten oleel­lis­ta ei ole se, et­tä kaa­su­pol­jin on poh­jas­sa, vaan se et­tä ajo­lin­jat ovat op­ti­maa­li­set.

– Tär­ke­ää ei ole se, kuin­ka no­pe­as­ti me­net mut­kaan, vaan kuin­ka no­pe­as­ti tu­let sii­tä ulos.

Yk­sin ajet­ta­es­sa ei läh­de­tä läh­tö­va­loil­la, vaan kier­rän ra­dan en­sin ai­van kä­ve­ly­vauh­tia ja alan li­sä­tä kaa­sua pik­ku­hil­jaa kier­ros kier­rok­sel­ta.

Ta­val­li­ses­ti ra­taa kier­re­tään kym­me­nen mi­nuut­tia ker­ral­laan. Se ei kuu­los­ta pal­jol­ta, mut­ta tun­tuu ra­tin ta­ka­na pit­käl­tä ajal­ta. Rat­ti on to­del­la jäyk­kä ja sitä saa vään­tää tiu­kois­sa mut­kis­sa niin, et­tä aloit­te­li­jan ran­teis­sa al­kaa no­pe­as­ti tun­tua. Ma­ta­lan pro­fii­lin vuok­si kar­ting-au­tol­la voi ot­taa mut­kat no­pe­as­ti, sil­lä au­to ei kal­lis­te­le, sen si­jaan kus­ki kal­lis­te­lee. Kaa­sut­te­lu ja jar­rut­te­lu tun­tu­vat nis­kas­sa ja koko ke­hos­sa ja sel­kä on var­mas­ti mär­kä­nä ajon jäl­keen.

Täl­lai­sen aloit­te­li­jan nä­kö­kul­mas­ta vauh­tia pie­nes­sä au­tos­sa on riit­tä­väs­ti, vä­lil­lä jopa hie­man pel­ko­ker­toi­mia hi­po­vas­ti, sil­lä rata ei ole täy­sin si­leä vaan sii­nä on rou­hei­ta­kin koh­tia. Jar­ru­tan mut­kiin men­tä­es­sä ai­na lii­an ai­kai­sin, et­ten tör­mäi­si ra­dan reu­nus­tan ren­gas­val­lei­hin.

Rata on haas­ta­va ja sitä pi­täi­si kier­tää vie­lä mon­ta 10-mi­nuut­tis­ta en­nen kuin sii­tä sai­si op­ti­maa­li­sen kier­rok­sen ai­kaan. Joka ker­ta joku mut­ka me­nee mi­nul­la lö­pe­rök­si tur­han jar­ru­tuk­sen tai pe­rän lui­sun vuok­si.

Kuin huo­maa­mat­ta syn­tyy sel­lai­nen kil­pa­viet­ti, et­tä yri­tän­pä vie­lä hie­man no­pe­am­min. Toi­mit­ta­ja kier­si ra­taa yk­sin, mut­ta kil­pa­viet­tiä voi pi­ris­tää aja­mal­la yh­des­sä 1–7 ys­tä­vän kans­sa sa­maan ai­kaan.

Yrit­tä­jän mu­kaan noin 26 se­kun­nin kier­ro­sai­ka oli­si to­del­la hyvä. Toi­mit­ta­ja oli­si tyy­ty­väi­nen, jos pää­si­si edes al­le 30 se­kun­nin.

Ajon päät­teek­si ruu­tu­lip­pu hei­lah­taa ja kur­va­taan ta­kai­sin va­rik­ko­a­lu­eel­le. Tie­to­ko­ne il­moit­taa kier­ro­sa­jat kol­men de­si­maa­lin tark­kuu­del­la. Pa­ras kier­ro­sai­ka­ni on – hip hei! – 29,071 se­kun­tia.

Sum­ma sum­ma­rum: Meno oli erit­täin fyy­sis­tä ja hur­jaa­kin ai­na­kin näin ama­töö­rin nä­kö­kul­mas­ta mut­ta sa­mal­la erit­täin kou­kut­ta­vaa ja haus­kaa. Ajon jäl­keen ran­teis­sa tun­tuu ra­tin vään­tä­mi­nen ja ala­sel­kä on mär­kä­nä.

Oli­si kiva ko­keil­la jos­kus uu­des­taan kil­paa jon­kun toi­sen ama­töö­ri­kus­kin kans­sa. Haas­te on avoin.