Mi­nul­le on tul­lut it­ku sil­mään, kun on joka uu­ti­sis­sa pu­hut­tu las­ten pa­hoin­voin­nis­ta. Nyt pi­täi­si jo al­kaa et­siä syy­tä mis­sä on vi­kaa, ei­kä ar­vuu­tel­la. Ja luu­len, et­tä se on per­heis­sä, jois­sa on mi­nun lap­set, si­nun lap­set ja mei­dän lap­sem­me. On­ko las­ten­hoi­to ta­sa­puo­lis­ta?

Tu­lee mie­lee­ni van­ha satu "Tyn­ny­ris­sä kas­va­nut tyt­tö". Ei­kö nämä ny­ky­a­jan ko­dit kau­pun­geis­sa ala vas­ta­ta sitä yk­si­näi­syyt­tä, joka on eris­tyk­sis­sä kas­va­mis­ta. Tie­dän ta­pauk­sen, kun vau­va tuo­daan lai­tok­sel­ta ko­tiin ja hän saa oman huo­neen. Hä­net lai­te­taan it­ku­hä­lyt­ti­men kans­sa sin­ne. Hän saa vii­mei­sen pääl­le puh­tau­den, kel­lon tark­kaan ruu­an mut­ta ei vie­ri­hoi­toa, le­per­te­lyä ja kans­sa­käy­mis­tä. Van­hem­mat ovat kän­ny­kät kä­des­sa koko ajan.

Nyt vii­meis­tään pi­täi­si psy­ko­lo­gien ja so­si­o­lo­gien he­rä­tä ker­to­maan van­hem­mik­si ha­lu­a­vil­le, et­tä lap­si ei ole lem­mik­kie­läin vaan ih­mi­nen. Lap­si, joka tar­vit­see pi­dem­män kas­vu­a­jan, kuin jot­kut lem­mi­kit. Esi­mer­kik­si po­ron vasa juok­see muu­ta­man tun­nin ku­lut­tua niin lu­jaa, et­tei sitä mies kiin­ni saa. Eli se sel­vi­ää hen­gis­sä, vaik­ka pa­koon juok­se­mal­la.

Ih­mi­sen lap­si tar­vi­see kas­vu- ja pi­dem­män op­pi­mi­sa­jan, kos­ka hä­nen op­pi­mi­sel­laan ei ole ylä­ra­ra­jaa. Ja ta­val­laan hä­nel­le pi­tä­täi­si opet­taa, mikä on oi­kein ja mikä vää­rin, et­tei sitä tar­vit­se maa­il­man opet­taa.

Vii­me­ai­kai­set su­rul­li­set uu­ti­set ovat saa­neen poh­ti­maan las­ten asi­oi­ta. On­ko syy yh­teis­kun­nas­sa vai van­hem­mis­sa, kun lap­set voi­vat huo­nos­ti? Voi­si­ko las­ten ase­maa pa­ran­taa sil­lä, et­tä van­hem­mat oli­si­vat enem­män läs­nä lap­sil­leen? Oli­si­vat ko­ti­äi­tei­nä pi­dem­pään, kun nyt mo­net lap­set me­ne­vät päi­vä­ko­tiin yk­si- tai kak­si­vuo­ti­ai­na. Mitä he tie­tä­vät ko­dis­ta? Se on eh­kä vain nuk­ku­ma­paik­ka, ja van­hem­mil­la ai­na kii­re ja pu­he­lin käy­tös­sä. Olen näh­nyt, et­tä lap­si yrit­tää ky­syä jo­tain äi­dil­tä. Äi­ti ei vas­taa lap­sen ky­sy­myk­siin, ei edes, et­tä odo­ta het­ki­nen, vaan jat­kaa pu­he­li­mes­sa pu­hu­mis­ta ai­van kuin las­ta ei oli­si. Sii­nä tu­lee mie­leen, et­tä lap­si voi ku­vi­tel­la tai tun­tea, et­tei hän ole mi­tään, ja suh­tau­tuu sa­moin taas ys­tä­viin ja ka­ve­rei­hin sa­moin. Sii­tä al­kaa jat­ku­mo.

Ei­la Elo­maa