”Kris­ti­nus­ko ei lyö lyö­tyä, vaan ojen­taa aut­ta­van kä­den hä­däs­sä ole­val­le.” Toi­mi­taan­ko näin us­kon­to­jen maa­il­mas­sa tänä päi­vä­nä?

Voim­me va­li­ta, mi­ten elää ja toi­mia rau­han yh­teis­kun­nas­sa. Hy­väk­sym­me­kö so­dan, joka tu­ho­aa ih­mi­set ja hei­dän eli­nym­pä­ris­tön­sä, vai pon­nis­te­lem­me­ko neu­vo­tel­len rau­han vä­lit­tä­jä­nä.

Sil­miem­me al­la ta­pah­tuu kan­san­mur­hia täs­sä maa­il­mas­sa. Jat­kam­me edel­leen si­vus­ta­kat­so­ji­na mur­he­näy­tel­miä. Toi­mii­ko YK ja EU enää sii­nä ar­vo­maa­il­mas­sa, jo­hon se ai­koi­naan pe­rus­tet­tiin vai on­ko ih­mi­soi­keu­det mää­ri­tel­ty uu­del­leen? Rau­han­neu­vot­te­lut vii­py­vät ja kuo­le­ma on to­dem­pi kuin elä­mä. Sota voit­taa rau­han.

Maa­il­man te­hok­kaim­pien jou­kos­sa ole­va Is­ra­e­lin so­ta­ko­neis­to vas­tas­saan kan­sa­no­sa, joka on ole­mas­sa­o­lon­sa ai­ka­na ol­lut vuo­si­kau­sia pii­ri­tet­ty­nä ja ran­gais­tu­na, saa­nut osak­seen rau­ni­ois­sa elä­mi­sen, kur­juu­den, so­ti­lai­den mie­li­val­lan ja nöy­ryy­tyk­sen omil­la asuin­si­joil­laan. On­ko pa­les­tii­na­lai­sil­la enää toi­voa elä­mään, nään­ty­vät­kö ko­tien­sa pii­ri­tyk­seen, kos­ka täs­sä so­das­sa ei in­hi­mil­li­syyt­tä enää ole.

Kan­sat ha­lu­a­vat rau­haa, mut­ta mai­den joh­to, so­ta­toi­mien ko­men­ta­jat hy­väk­sy­vät bru­taa­lin so­dan­käyn­nin ja kan­so­jen nöy­ryy­tys­ten jat­ku­van kan­san­mur­haan as­ti. Mitä tar­jo­a­vat EU ja län­si­maat? Ras­kai­ta asei­ta ja palk­ka­so­ti­lai­ta, näin on käy­nyt täs­sä ajas­sa.

Rau­han­so­vit­te­li­jat ovat ka­dok­sis­sa, Suo­mi­kin heit­ti rau­han­so­pi­muk­set ro­mu­kop­paan ja aloit­ti uu­den maa­il­man­jär­jes­tyk­sen it­sel­leen, sii­nä jär­jes­tyk­ses­sä otet­tiin uu­dek­si kump­pa­nik­si so­dan­käyn­nin am­mat­ti­lai­set ja meil­le suo­ma­lai­sil­le si­vus­ta­kat­so­jan roo­li.

Kak­si­tu­hat­ta­lu­ku näyt­tää lui­su­van so­dan, dik­ta­tuu­rin ja kan­sain­vä­li­sis­tä so­pi­muk­sis­ta piit­taa­mat­to­muu­den vuo­si­tu­han­nek­si.

Kai­ja Jär­vi­nen