Ah­ti Kos­ki­nen

Kot­kan poi­ka Pent­ti Hä­mä­läi­nen is­ki olym­pi­a­kul­taa omis­sa ko­ti­ki­sois­sam­me Hel­sin­gis­sä vuon­na 1952. Hän ku­kis­ti kää­pi­ö­sar­jan fi­naa­lis­sa Ir­lan­nin John McNal­lyn tuo­ma­ri­ää­nin 2–1.

Cas­sius Clay, sit­tem­min Mu­ham­mad Ali, teki sa­man tem­pun ras­kaas­sa kes­ki­sar­jas­sa Roo­man olym­pi­a­lai­sis­sa vuon­na 1960. Jos ha­lu­aa tu­tus­tua tä­män mie­hen elä­mään lä­hem­min, kan­nat­taa mat­kus­taa At­lan­tin taak­se hä­nen syn­nyin­kau­pun­kiin­sa Lou­is­vil­leen.

Lou­is­vil­leen Alin ja hä­nen puo­li­son­sa Lon­nien (Yo­lan­da Wil­li­ams) pe­rus­ta­mas­sa Mu­ham­mad Ali cen­te­ris­sä avau­tuu kat­ta­va ko­ko­nais­ku­va nyrk­kei­li­jäs­tä ih­mi­se­nä. Vuon­na 2005 avat­tu kes­kus, mu­seo, esit­te­lee mes­ta­rin uraa ja elä­mää Alin kuu­den pe­ri­aat­teen poh­jal­ta: con­fi­den­ce, con­vic­ti­on, de­di­ca­ti­on, res­pect, gi­ving, spi­ri­tu­a­li­ty. Suo­mek­si ku­ta­kuin­kin: luot­ta­mus, va­kau­mus, omis­tau­tu­mi­nen, kun­ni­oi­tus, an­te­li­ai­suus, hen­ki­syys.

Näyt­te­lys­sä Mu­ham­mad Alin in­hi­mil­li­siä pe­ri­aat­tei­ta va­lai­see hie­nos­ti iso va­lo­ku­va sei­näl­lä. Ku­vas­sa joku mies sei­soo ker­ros­ta­lon ik­ku­nan ul­ko­reu­nuk­sel­la. Näh­tä­väs­ti val­mii­na hyp­pää­mään ka­tuun. Ali kur­kot­tau­tuu muu­ta­man met­rin pääs­sä ik­ku­nas­ta ja näyt­tää pu­hu­van ka­ve­ril­le.

– Mies­tä yri­tet­tiin saa­da kes­keyt­tä­mään ai­keen­sa ja lo­pul­ta joku kek­si soit­taa Mu­ham­mad Alil­le. Hän tu­li­kin pai­kal­le ja pu­hui ka­ve­ril­le puo­li­sen tun­tia. Ali sai hä­net luo­pu­maan tuu­mas­taan ja vei po­jan sai­raa­laan, opas Bess Gol­dy ker­toi.

Nyrk­kei­ly­u­ran­sa jäl­keen Mu­ham­mad Ali käyt­ti ai­kaan­sa mm. hy­vän­te­ke­väi­syy­teen ja hän oli jopa YK:n rau­han­lä­het­ti­läs. Vuon­na 2005 Ali sai pre­si­dent­ti Ge­or­ge W. Bus­hil­ta Pre­si­den­ti­al Me­dal of Free­dom -kun­ni­a­mi­ta­lin, joka on kor­kein Yh­dys­val­tain hal­lin­non si­vii­lil­le myön­tä­mä kun­ni­a­merk­ki.

Tv-juontaja John Ramsey kertoi monet jutut hänen ja Alin yhteisistä touhuista.

Lou­is­vil­le­läi­ses­tä tv-toi­mit­ta­ja-juon­ta­jas­ta John Ram­seys­ta tuli Mu­ham­mad Alin mo­ni­kym­men­vuo­ti­nen ys­tä­vä ja luo­tet­tu. Jos Joh­nin kans­sa sat­tuu jut­tu­sil­le, saa hy­väs­sä ly­kys­sä kuul­la mo­nia mie­leen­pai­nu­via ta­ri­noi­ta Alis­ta.

Yk­si sa­tut­ta­vim­mis­ta ju­tuis­ta liit­tyy vuo­den 2000 Syd­neyn olym­pi­a­ki­soi­hin. John Ram­sey oli Alin mu­ka­na vi­de­o­ka­me­ran kans­sa ja teki ta­pah­tu­mas­ta tv-pät­kiä ot­si­kol­la Alin päi­vä­kir­jat. John ko­ros­ti, et­tä hän pää­si ki­soi­hin Alin va­na­ve­des­sä. Tä­män kans­sa au­ke­ni­vat mo­net ovet.

Kak­sik­ko meni tie­tys­ti kat­so­maan olym­pi­a­nyrk­kei­lyä. Hal­lis­sa is­tui 15 000 ih­mis­tä, ja kun nämä huo­ma­si­vat kuka tuli si­sään, ylei­sön jou­kos­ta al­koi kuu­lua voi­mis­tu­va Ali, Ali, Ali. No, is­tui­met jär­jes­tyi­vät ai­van ke­hän ää­rel­le ja mie­het seu­ra­si­vat ame­rik­ka­lai­sen voi­to­kas­ta nyrk­kei­lyä.

Ot­te­lun jäl­keen Ali, hie­man John Ram­seyn yl­lät­tä­en, ky­syi – ju­tu­tet­tu­aan en­sin voit­ta­jaa – mi­ten pää­si­si ta­paa­maan hä­vin­nyt­tä osa­puol­ta. Se jär­jes­tyi ja kak­sik­ko löy­si tap­pi­on kär­si­neen nuo­ru­kai­sen pu­ku­huo­nees­ta pää pai­nuk­sis­sa ja pyy­he kau­lan ym­pä­ril­lä.

–  Ali as­tui si­sään, nap­saut­ti huu­lil­laan suu­taan ja ot­ti nyrk­kei­ly­a­sen­non. Ja sa­noi, näy­täs mi­ten sinä ot­te­let. Ka­ve­ril­ta ir­to­si hymy ja Ali kie­toi hä­net sy­lei­lyyn­sä. Ja sa­noi, et­tä sinä näy­tät hy­väl­tä ja si­nus­ta voi tul­la mes­ta­ri. Jat­ka sa­maan mal­liin, John Ram­say ku­vai­li tun­teik­kaa­na ja näyt­ti kä­del­lään kuin­ka nyrk­kei­li­jä­nuo­ru­kai­nen kas­voi hä­nen sil­mis­sään täy­teen mit­taan­sa.

Myö­hem­min au­tos­sa Ali ker­toi ha­lu­a­van­sa vain ol­la mu­ka­va ih­mi­nen.

– Mi­nun täy­tyi myön­tää hä­nel­le, et­tä mi­nul­le ei ol­lut tul­lut mie­lee­ni­kään men­nä ta­paa­maan hä­vi­ä­jää. Sa­noin, et­tä sinä olet suu­rin! Hän tie­si mi­ten tu­kea ih­mi­siä ja eri­tyi­ses­ti ala­kyn­nes­sä ole­via. Se oli hä­nen luon­tees­saan, dna:ssa.

Joh­nin mu­kaan Ali to­del­la piti ih­mi­sis­tä. Kun tämä as­tui si­sään jo­hon­kin huo­nee­seen, tun­nel­ma muut­tui heti lep­poi­sam­mak­si. Ali tun­si hy­vin ih­mi­sen hen­ki­syy­den.

– Oli to­del­li­nen kun­nia ol­la hä­nen ys­tä­vän­sä.

Mu­ham­mad Alin ja John Ram­seyn ys­tä­vyy­den sy­vyy­des­tä ker­too se, et­tä John pyy­det­tiin suun­nit­te­le­maan Alin hau­ta­jai­sia – yh­dek­sän vuot­ta etu­kä­teen, vaik­ka ei­hän sitä ku­kaan tuol­loin tien­nyt. John oli va­lit­tu myös yh­dek­si ar­kun kan­ta­jak­si. Muis­to­ti­lai­suu­den pi­to­paik­ka ar­ve­lut­ti var­maan­kin mo­nia, se jär­jes­tet­tiin Lou­is­vil­len kes­kus­tas­sa ur­hei­lu­hal­lis­sa. Yh­den muis­to­pu­heis­ta piti muu­ten pre­si­dent­ti Bill Clin­ton.

Alin vii­me ai­ko­jen muis­te­lu veti tv-toi­mit­ta­ja John Ram­seyn mie­len her­käk­si.

– Ali pyy­si mi­nut luok­seen Scot­ts­da­leen Ari­zo­naan, jos­sa he asui­vat sil­loin. Kat­se­lim­me yh­des­sä Alin van­ho­ja ot­te­lui­ta ja hän kom­men­toi nyrk­kei­ly­ään.

Ai­van kuin se oli­si ol­lut mies­ten vii­mei­nen ta­paa­mi­nen. Täs­sä vai­hees­sa ojen­sim­me Joh­nil­le ne­nä­lii­nan.