Vihervirta-Vuontelo jatkaa vuoden loppuun myös Kymen Yrittäjien johdossa
Mielipide: Yhtiöistä hyöty kuntalaiselle ei kunnalle
Mussalontien päällystystyö alkaa
Kymi Sinfoniettan ystävät perustavat yhdistyksen
Kotkan kauppatori avautuu kesäänsä lauantaina
Pekka Korpivaara vaatii Kymenlaakson hyvinvointialueen johtajaylilääkärin erottamista – Hyvinvointialue puolustaa johtajaylilääkäriä
Kokoomuksen vappujuhla Kotkassa Sapokassa – Vihreiden Karhulan Jokipuistossa
Yritysten hankkeisiin on haettavissa miljoonia euroja EU-rahaa tänä vuonna
Kimmo Rahkamo Haminan Energian toimitusjohtajaksi
Haminan talous kuralla – Edessä lienee yhteistoimintamenettely
Wiinijuhlat Kuusankoskella
Digiasemalta uutta osaamista yrityksille
Palveleva kangaskauppa
Luksulla valmistaudutaan Tammikuun talkoisiin
Kotihoitoa Kouvolassa - Myö välitetään sinusta!
Bluesrokin konkareita Kotkassa
The Old Rixu Train tuo bluesilla höystettyä rokkia Bar Haukkaan Kotkaan 4. toukokuuta. Keikka alkaa noin kello 20.
Vuonna 2020 perustettu hämeenlinnalais-riihimäkeläinen trio soittaa bluespohjaista rokkia, muun muassa Howlin´Wolfin, Deep Purplen, CCR:n ja Tom Pettyn tuotantoa sekä hyppysellisen omia biisejä.
Junanradanvarren bändi puksuttelee omien sanojensa mukaan vanhan liiton tyyliin rennon tasaisesti, arvokkaasti ja ajattomasti. Soittajat ovat touhunneet musiikin parissa kukin jo vuosikymmeniä.
Kokoonpanoon kuuluvat kitaristi-laulaja Panu Karhinen, basisti Jan Merivirta ja rumpali Jukka Riikonen.
Tilaisuusuus on maksullinen.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.