Historiallisessa Karhulan Kolmikulmassa joulumarkkinatunnelmaa
Kotkan kaupunki kehittää pyöräpysäköintiään – asukkaat ehtivät vielä ottaa osaa valmisteluun
Syksyn kausirokotuskierros päättyy kuun lopussa Kymenlaaksossa
Anna ehdotuksia liikuntaan ja urheiluun liittyvistä palkittavista
Ikoninen Joulurekka tuo tänä vuonna joulutunnelmaa myös Kouvolaan
Historiallisessa Karhulan Kolmikulmassa joulumarkkinatunnelmaa
Ikoninen Joulurekka tuo tänä vuonna joulutunnelmaa myös Kouvolaan
Kahvila tarjoaa työtä ja kohtaamisia
Kirkkokuoro lopetti toimintansa Kotkassa
Kävelylle aaveiden Kotkaan
Hyvä palvelu tekee iloisen mielen
Kiinteistöillä elinvoimaa Kotkaan
Arjan voitto nivelrikosta
Paikallista terveydenhuoltoa suurella sydämellä!
Monikanavaista mainontaa
Kotkan kaupunki kehittää pyöräpysäköintiään – asukkaat ehtivät vielä ottaa osaa valmisteluun
Kotkan kaupunki on laatimassa pyöräpysäköinnin yleissuunnitelmaa. Työssä selvitetään keskeisten julkisten tilojen ja yleisten alueiden pyöräpysäköinnin nykytila sekä määritellään tavoiteltava laatutaso ja paikkojen määrä. Lisäksi työssä laaditaan suositukset kaavamääräysten ja muiden ohjeiden kehittämiseksi siten, että kaupunki voi ohjata laadukkaan ja määrältään riittävän pyöräpysäköinnin kehittämistä asuntojen, toimitilojen ja kauppojen yhteydessä.
Syksyn kausirokotuskierros päättyy kuun lopussa Kymenlaaksossa
Kymenlaakson hyvinvointialueen kausirokotuskierros päättyy torstaina 27. marraskuuta. Rokotuskierroksella on tarjottu maksutonta influenssarokotetta ja koronarokotteen tehosteannosta ennalta määritellyille kohderyhmille.
Kymenlaakson kunnissa valitaan vuosittain ansioituneita liikunnan edistäjiä. Kuvituskuva.
Kuva: Teija Piipari
Anna ehdotuksia liikuntaan ja urheiluun liittyvistä palkittavista
Kymenlaakson kunnissa valitaan vuosittain ansioituneita liikunnan edistäjiä. Kouvolassa etsitään nyt ehdotuksia vuoden 2025 liikuttajaksi ja vuoden kuntoliikkujaksi.
Suomessa nähtävä Coca-Cola Joulurekka on harvinainen Kenworth W900A -jenkkirekka vuodelta 1978. Suomessa rekka on ollut 1980-luvulta saakka.
Kuva: Pasi Salminen
Ikoninen Joulurekka tuo tänä vuonna joulutunnelmaa myös Kouvolaan
Tänä vuonna 30-vuotias Coca-Cola Joulurekka saapuu Kouvolaan kuuden vuoden tauon jälkeen, ilmenee Coca-Cola Finlandin tiedotteesta. Joulurekkatapahtuma järjestetään Citymarketin pihalla perjantaina 5. joulukuuta kello 15.30–19.30.
Poliisi tutkii epäiltyä perätöntä vaarailmoitusta Kouvolassa
Poliisille ilmoitettiin tiistaina aamupäivällä, että Kouvolan kaupungin puhelinvaihteeseen oli soittanut henkilö, joka oli uhannut räjäyttää Kouvolan kaupungintalon ja Kaunisnurmen koulun.
Linjojen 7/7B/7V ja 8 reitti Kasarminmäessä lauantaista 15. marraskuuta alkaen.
Karttakuva: Kouvolan kaupunki
Kouvolan joukkoliikenteeseen lisälähtöjä viikonloppuun ja palvelua Kasarminmäelle
Kouvolan kaupungin joukkoliikenneyksikkö sai syksyn aikana runsaasti palautetta koskien viikonloppuliikennettä kauppakeskus Veturiin. Palautteissa korostui henkilökunnan mahdollisuudet käyttää joukkoliikennettä työmatkaliikkumisiin viikonloppuna. Liikenne kauppakeskuksen ja keskustan välillä on päättynyt ennen iltakuutta, mutta liikkeistä valtaosa on vielä tunnin tai kaksi. Viikonlopun työvuoroissa työskentelee runsaasti opiskelijoita, joilla ei ole käytössä omaa autoa.
Datakeskus suunnitteilla Kuusankosken Kymin Ruukkiin
Singaporelainen Nova Complex -yritys on solminut ehdollisen sopimuksen kiinteistökaupoista Kymin Ruukin alueella UPM:n kanssa datakeskuksen rakentamista varten.
Kouvolan kaupungin yhteisötila Puljussa 5-vuotissynttärit
Kouvolan kaupungin ylläpitämä yhteisötila Pulju Elimäellä viettää 5-vuotisjuhliaan tänään tiistaina. Juhla alkaa kahvituksella kello 16.30 ja jatkuu ohjelmanumeroilla, kaupunginjohtajan tervehdyksellä sekä Puljun toiminnan esittelyllä sen viiden vuoden taipaleelta. Juhlakahvit ovat tarjolla puoli kahdeksaan asti.
Poliisit jälleen koulukiertueelle – kuudesluokkalaisille luennoidaan mm. päihteistä ja kiusaamisesta
Poliisit jälleen koulukiertueelle – kuudesluokkalaisille luennoidaan mm. päihteistä ja kiusaamisesta
Kouvolan kuvataiteilijapalkinnon haku on käynnissä
Kouvolan kaupunki jakaa kolmen vuoden välein Kouvolan kuvataiteilijapalkinnon. Kouvolan kuvataiteilijapalkinto vuosille 2026–2028 on nyt haettavissa. Palkintoa voivat hakea kouvolalaiset tai Kouvolasta kotoisin olevat kuvataiteilijat.
Mielipide: Pelastustoimen toimintakykyvaatimukset tulee valmistella uudelleen
Sisäministeriö on laatimassa ohjeistusta pelastustoimen tehtävien fyysisistä toimintakykyvaatimuksista. Mikäli vaatimukset toteutuisivat luonnoksen mukaisina on suuri mahdollisuus että ne käytännössä tulevat heikentämään pelastustointa nykyisestä. Valokeilassa on erityisesti sopimuspalokuntiin kohdistuvat muutokset.
(05) 210 4400
PL 238, 48101 Kotka
Kymenlaaksonkatu 10, 48100 Kotka (avoinna sopimuksen mukaan)
myynti@pkank.fi
aineistot@pkank.fi
toimitus@pkank.fi
etunimi.sukunimi@pkank.fi
Teija Piipari
Sivustomme käyttää evästeitä.